Finno-Ugric Capital of Culture Special Guest Introduction: Aleksi Palokangas – Chairman, Sukukansojen Ystävät ry
Written By:
Finlandia Foundation
ENGLISH
Finno-Ugric Capital of Culture Special Guest Introduction: Aleksi Palokangas – Chairman, Sukukansojen Ystävät ry
Orignially published in the University of Jyväskylä’s Alumni-spotlight, 24.11.2025
Text: Heli Mäki | photo: Laura Nieminen | translation: Nate Kilponen-Fix
Aleksi Palokangas is a versatile expert working in the fields of education and language research. He works at the Finnish Institute for Educational Research as part of the data team and participates in the implementation of international evaluation studies. His free time is largely colored by organizational activities related to kindred (Finno-Ugric) peoples. Aleksi graduated with a degree in Finnish language in 2018.
Aleksi Palokangas from Jyväskylä was already interested in Finnish language in high school. He had noticed that he learned well by writing and that producing text was easy. Aleksi had also been interested in history since childhood, especially the history of Finland and its surrounding areas. Understanding how languages were divided into different dialects and how old words are loaded with history was crucial to his professional dreams.
“The keys to the twilight of history lie in languages, for they hold an enormous amount of information within them.”
During his time in the army, Aleksi read the biography of the artist Akseli Gallen-Kallela, which sparked his enthusiasm for the golden age of Finnish art, the Kalevala and Finnish mythology. From there, it wasn’t long before he moved on to Karelianism and the history of the kindred peoples. Aleksi first began his studies at the Open University.
Aleksi was admitted to the University of Jyväskylä to study Finnish. As a long minor, he naturally studied history, and he was particularly interested in the history of kindred peoples, such as the Estonians. He went on exchange to Tallinn University. Unfortunately, the exchange only lasted three and a half months, but the Estonian language and his enthusiasm for studying it independently made the trip impressionable.
“My Estonian teacher in Tallinn said that every Finn would pass a university-level elementary Estonian course without studying.”
From the beginning of his university studies, Aleksi studied ambitiously, aiming for a doctorate and a successful and multidisciplinary academic career, the results of which would also be presented to the general public. He was active in the Finnish language students’ subject organization “Sane ry,” which provided a good forum to participate in the development of the student community. Later, Aleksi has continued to be active in organizations, especially in “Sukukansojen Ystävät ry,” the Friends of Kindred Peoples, where he serves as chairman.
Towards the end of his studies, Aleksi got a summer job at the Institute for Educational Research and then a part-time job at the Institute for Teacher Education. From there, he returned to his current duties at the Institute for Educational Research’s Data Team. His duties are particularly related to international assessment studies that focus on assessing student competence and educational contexts.
Aleksi’s work includes processing, managing and reporting research data. He also participates in the planning and implementation of data collection, such as the preparation, distribution and return of surveys and tests. In addition to the PISA study, Aleksi has been involved in, for example, the PIRLS study, which studies children’s reading skills and attitudes towards reading, and the TIMSS study, which studies mathematics and science skills.
“When necessary, I am on site at schools and provide guidance and assistance in organizing tests. Although the project schedule is often busy, the best thing about visiting schools is the warm welcome and meeting smart children and young people.”
Aleksi’s studies continued while writing his doctoral dissertation at the University of Helsinki. His research topics are related to the mutual intelligibility of Baltic Finnic languages, psycholinguistics, and receptive multilingualism, which is a means of communication in which speakers of closely related languages are able to communicate with each other by clarifying and sometimes simplifying their own speech or writing.
Aleksi’s latest foray into the field of languages is non-fiction. At a Karelian language seminar, a group of researchers came up with the idea of a joint non-fiction book that would discuss the mutual intelligibility of Finnish and its related languages. In addition to Finnish, the book includes Karelian, Estonian, Kven spoken in Norway, and the Meänkieli dialect of the Tornio River Valley. The project gave Aleksi the opportunity to edit a non-fiction book for the first time, and he is also one of the authors of the book. The book was eventually published by the Estonian Mother Tongue Foundation (Emakeele Sihtasutus), and is called Rõõmu sugulaskeeltest − Sukukielistä riemua (The Joy of Kindred Languages). Despite the challenges, the next non-fiction book is already being planned.
“The everyday life of a non-fiction writer is not easy. The idea was brewing for a long time and the project took 5-6 years. Finding a publisher proved difficult.”
Friends of Kindred Peoples, an association promoting Finno-Ugric cooperation in Finland, has appointed Aleksi as its active chairman. The association’s goal is to share information about Kindred Peoples and to establish friendships between Finns and Kindred Peoples. The association also supports Kindred Peoples in preserving their cultures and languages.
The association’s magazine, Alkukoti, publishes, for example, reviews of films about kindred peoples and provides news about the Finno-Ugric Capital of Culture, which is chosen annually, which was Narva, Estonia, in 2025 and is now Hancock, Michigan, in 2026. The magazine’s upcoming sports-themed issue will include articles about the success of our related minorities in sports competitions.
But Aleksi is not only concerned about the status of Finno-Ugric minority languages, but also about the native Finnish language and its future.
“The dominance of the English language is withering the world, and also Finland, especially in situations where the Finnish language is completely replaced by English. When, for example, about 90 percent of doctoral theses in Finland are already written in English, scientific vocabulary is no longer developing in the Finnish language – that ultimately includes words which end up in everyday life, such as ‘tiede (science), älypuhelin (smartphone), solu (cell), kuvantamismenetelmä (imaging method), or even sieventää (simplify).’ Fortunately, popularizing linguistics can help to influence this issue.”
What is Kindred Peoples Work?
Originally published in Alkukoti magazine, 17th edition, 2025
When someone asks, what does Sukukansojen Ystävät actually do, I answer that we share information about our kindred people and unite the relationships between Finns and our kindred peoples. But what does this mean in practice, and how can we see the cooperation of our kindred people in the long run? In practice, some of the highlights of our work include publishing the world’s only Finno-Ugric magazine, organizing many kinds of events, and the continual sharing of information. Through these activities we carry a rising movement – a cross section of which spans from academics and artists to blue-collar workers and families. Our foreign members are not to be forgotten. Growing our membership numbers is perhaps the most essential part of our work, simply because it brings our group and our societal goals into the spotlight. Because of this, again it is necessary to thank you, our readers and members.
One of our long-term goals is to have international kindred peoples’ day recognized as a flag day here in Finland. In Estonia and Hungary, the third Saturday of October has been established as a flag day for several years. Especially in Estonia, this joyful day receives the president’s recognition and greetings. Recognition of this day was proposed to the Finnish parliament in 2013; however, the Minister of Culture dodged the question completely, saying that the proposal belongs to the Minister of the Interior and that the flag would not bring visibility to our kindred peoples. We are completely opposed to this perspective and at the same time we are driving cultural change. It is worthwhile and ideal that kindred peoples’ day in Finland is not only a joy of the entire nation, but also a precious celebration, such as Finland’s ice hockey world championship victory in 1995, or Finnish Independence Day celebrations of years past.
Aside from celebration, everyday action is necessary. Karelian must finally be recognized as an official indigenous minority language, and YLE radio’s Karelian news broadcast must be offered as a daily series, and then as a news editorial. One of our largest minorities, the Finno-Estonians, also deserves regional news on television alongside various provinces. YLE offers an overabundance of entertainment programs. Instead of entertainment, we would gladly support factual programs about Estonia, such as documentaries focused on Estonian culture, science, and art. Hungary’s government and politics deserve a review, but we also have a reason to remember that the connections between Finnish and Hungarian languages and cultures cannot be erased.
In Finland, the language proficiency requirements for civil servants could be diversified to include Sámi. The use of different Sámi languages in public and upper secondary schools could be expanded so that the Sámi mother tongue matriculation examination would be equivalent to the Finnish or Swedish mother tongue examination. Estonian and Hungarian should also be included among the foreign languages to be written in the matriculation examination. Studying them in upper secondary school could be encouraged by creating a new subject in public school without increasing the total weekly hours. The subject would be built by combining certain lessons in history, crafts, physical education, home economics, religion, geography, music and the mother tongue. This subject dealing with Finno-Ugric identity would therefore be somewhat similar to civics, which was taught for about an hour a week in our schools until 2000. In principle, every Finn who attended basic education would be able to greet, introduce themselves and say thank you in either Estonian or Hungarian and in one Finno-Ugric minority language.
In an ideal world, a project would be established for those who have returned to Finland to revive the Ingrian Finnish dialects. Finland would also have its own integration and scholarship system to support Finno-Ugric students, writers, researchers, artists, journalists and social activists who have fled Russia and opposed its rule and war.
One could come up with an entire publication full of examples, but behind them lies one fundamental question to be firmly raised, alongside for example economic, environmental and natural values: what do these political and social decisions mean, above all, for our kindred peoples, but also for our own Finno-Ugric identity?
SUOMI
Alun perin julkaistu Jyväskylän yliopiston alumniesittelyssä, 24.11.2025
Teksti: Heli Mäki | kuva: Laura Nieminen
Aleksi Palokangas on monipuolisesti koulutuksen ja kielentutkimuksen parissa työskentelevä asiantuntija. Hän työskentelee Koulutuksen tutkimuslaitoksella osana datatiimiä ja osallistuu kansainvälisten arviointitutkimusten toteuttamiseen. Hänen vapaa-aikaansa värittää suuresti sukukansoihin liittyvä järjestötoiminta. Aleksi on valmistunut suomen kielen oppiaineesta vuonna 2018.
Paljasjalkainen jyväskyläläinen Aleksi Palokangas oli jo lukiossa kiinnostunut suomen kielestä. Hän oli huomannut, että oppinen sujui hyvin kirjoittamalla ja tekstin tuottaminenkin oli helppoa. Aleksi oli myös ollut lapsesta saakka kiinnostunut historiasta, eritoten Suomen ja sen lähialueiden historiasta. Ymmärtäminen, kuinka kielet jakautuivat erilaisiin murteisiin ja kuinka vanhat sanat ovat latautuneet täyteen historiaa, oli ratkaisevaa hänen ammattihaaveilleen.
“Avaimet historian hämäriin ovat kielissä, sillä ne säilövät sisäänsä valtavasti tietoa.”
Armeija-aikana Aleksi luki kuvataiteilija Akseli Gallen-Kallelan elämänkerran, jonka kautta syttyi innostus Suomen taiteen kultakauteen, Kalevalaan ja suomalaisten mytologiaan. Tästä ei ollutkaan pitkä matka enää karelianismiin ja sukukansojen historiaan. Aleksi aloitti opiskelut ensin avoimessa yliopistossa.
Aleksi pääsi Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Pitkänä sivuaineena hän opiskeli luonnollisesti historiaa, ja erityisesti sukukansojen, kuten virolaisten, historia kiinnosti häntä. Vaihdossa hän kävi Tallinnan yliopistossa. Harmillisesti vaihto kesti vain kolme ja puoli kuukautta, mutta viron kieli ja into sen omatoimiopiskeluun tarttuivat reissulta mukaan.
“Tallinnassa viron kielen opettajani sanoi, että jokainen suomalainen läpäisisi viron yliopistotasoisen alkeiskurssin opiskelematta.”
Yliopisto-opintojen alusta alkaen Aleksi opiskeli kunnianhimoisesti tavoitteenaan tohtorin tutkinto ja menestyksekäs ja monitieteinen akateeminen ura, jonka tuloksia saisi esitellä myös suurelle yleisölle. Hän toimi aktiivisesti suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestössä Sanessa, joka tarjosi hyvän foorumin osallistua opiskelijayhteisön kehittämiseen. Myöhemmin Aleksi on jatkanut aktiivista järjestötoimintaa eritoten Sukukansojen ystävät ry:ssä, jossa hän toimii puheenjohtajana.
Opintojensa loppuvaiheessa Aleksi pääsi kesätöihin Koulutuksen tutkimuslaitokselle ja sen jälkeen osa-aikaiseksi Opettajankoulutuslaitokselle. Sieltä hän palasi nykyisiin tehtäviinsä Koulutuksen tutkimuslaitoksen Datatiimiin. Hänen tehtävänsä liittyvät erityisesti kansainvälisiin arviointitutkimuksiin, jotka keskittyvät oppilaiden osaamisen ja koulutuksen kontekstien arviointiin.
Aleksin työhön kuuluu tutkimusaineistojen käsittelyä, hallintaa ja raportointia. Hän osallistuu myös aineiston keruun suunnitteluun ja toteutukseen, kuten kyselyjen ja testien valmisteluun, jakeluun ja palautukseen. PISA-tutkimuksen ohella Aleksi on ollut mukana esimerkiksi PIRLS-tutkimuksessa, jossa tutkitaan lasten lukutaitoa ja lukemiseen liittyviä asenteita sekä TIMSS-tutkimuksessa, joka tutkii matematiikan ja luonnontieteiden osaamista.
“Tarvittaessa olen paikan päällä kouluissa ja ohjaan ja avustan sähköisten kokeiden järjestämisessä. Vaikka hankkeiden aikataulu on usein kiireinen, on kouluilla vierailuissa parasta lämmin vastaanotto sekä fiksujen lasten ja nuorten kohtaaminen.”
Aleksin opinnot ovat jatkuneet väitöskirjan kirjoittamisen parissa Helsingin yliopistossa. Hänen tutkimusaiheensa liittyvät itämerensuomalaisten kielten keskinäiseen ymmärrettävyyteen, psykolingvistiikkaan ja reseptiiviseen monikielisyyteen, joka on viestintäkeino, jossa lähisukukielten puhujat pystyvät viestimään keskenään omaa puhettaan tai kirjoittamaansa selkiyttäen ja paikoin yksinkertaistaen.
Aleksin uusin aluevaltaus kielten alalla on tietokirjallisuus. Eräässä karjalan kielen seminaarissa joukko tutkijoita sai idean yhteisestä tietokirjasta, joka käsittelisi suomen ja sen sukulaiskielien keskinäistä ymmärtävyyttä. Teoksessa ovat suomen lisäksi mukana karjala, viro, Norjassa puhuttava kveeni ja Tornionjokilaakson meänkieli. Hankkeessa Aleksi pääsi ensimmäistä kertaa toimittamaan tietoteosta, ja onpa hän yksi kirjan kirjoittajistakin. Tietokirjan julkaisi lopulta Viron äidinkielen säätiö eli Emakeele Sihtasutus, ja teos on nimeltään Rõõmu sugulaskeeltest − Sukukielistä riemua. Haasteista huolimatta seuraava tietokirja on jo suunnitteilla.
“Tietokirjailijan arki ei ole helppoa. Idea hautui pitkään ja projektiin meni 5-6 vuotta. Kustantajan löytäminen osoittautui vaikeaksi.”
Sukukansojen ystävät ry, suomalais-ugrilaista yhteistyötä tekevä yhdistys Suomessa, on saanut Aleksista aktiivisen puheenjohtajan. Yhdistyksen tavoitteena on jakaa tietoa sukukansoista ja solmia ystävyyssuhteita suomalaisten ja sukukansojen välille. Yhdistys tukee myös sukukansoja heidän kulttuuriensa ja kieltensä säilyttämisessä.
Yhdistyksen Alkukoti-nimisessä aikakauslehdessä julkaistaan esimerkiksi sukukansoja koskevien elokuvien arvosteluja ja kerrotaan uutisia vuosittain valittavasta suomalais-ugrilaisesta kulttuuripääkaupungista, joka on vuonna 2025 Viron Narva ja vuonna 2026 Michiganin Hancock. Lehden tulevassa urheiluteemaisessa numerossa kirjoitetaan muun muassa sukulaisvähemmistöjemme menestyksestä urheilukilpailuissa.
Mutta Aleksi ei ole huolissaan vain suomalais-ugrilaisten vähemmistökielten asemasta, vaan myös kotoisesta suomen kielestä ja sen tulevaisuudesta.
“Englannin kielen ylivalta kuihduttaa maailmaa ja myös Suomea, erityisesti tilanteissa, jossa suomen kieli korvataan kokonaan englannilla. Kun Suomessa esimerkiksi väitöskirjoista jo noin 90 prosenttia tehdään englanniksi, ei suomen kieleen kehity enää tiedesanastoa – siis sellaisia lopulta arkielämäänkin päätyviä sanoja, kuten tiede, älypuhelin, solu, kuvantamismenetelmä tai vaikkapa sieventää. Kielitiedettä popularisoimalla voi onneksi vaikuttaa tähän asiaan.”
Mikä onkaan sukukansatyö?
Alun perin julkaistu Alkukoti-lehdessä numero 17. (2025)
Kun joku kysyy, mitä Sukukansojen ystävät oikeastaan tekee, vastaan, että levitämme tietoa sukukansoista ja solmimme suhteita suomalaisten ja sukukansojemme välille. Mutta mitä sukukansatyö käytännössä tarkoittaa, mitä tavoittelemme ja miten sukukansatyön voisi nähdä pitkällä aikavälillä? Voisi oikeastaan todeta, että maailman ainoan suomalais-ugrilaisia kansoja käsittelevän yleisaikakauslehden julkaiseminen, monenmoisten tapahtumien järjestäminen ja jatkuva suomalais-ugrilaisista aiheista tiedottaminen ovat pysähdyspaikkoja. Niiltä kyytiimme nousee koko yhteiskunnan läpileikkaus professoreista remonttimiehiin ja taiteilijoista raitiovaunukujettajiin – ulkomaisia jäseniämme unohtamatta. Kasvaa jäsenmäärämme on kenties oleellisin osa toimintamme, yksinkertaisesti siksi, että siten meidät ja yhteiskunnalliset tavoitteemme huomataan. Siksi on taas aika kiittää teitä, lukijoitamme.
Eräs pitkäaikaisimmista tavoitteistamme on kansainvälisen sukukansapäivän saattaminen liputuspäiväksi. Virossa ja Unkarissa lokakuun kolmas lauantai on ollut jo useita vuosia vakiintunut liputuspäivä ja eritoten Virossa presidentilliset tervehdykset vastaanottava riemun päivä. Liputuspäivää käsiteltiin jopa eduskunnassamme vuonna 2013, mutta silloinen kulttuuriministeri väisti kysymyksen toteamalla, että asia kuuluu sisäministeriölle ja että liputus ei toisi näkyvyyttä sukukansoillemme. Me olemme näkyvyydestä täysin päinvastaisella kannalla ja samalla ajamme kulttuurillista muutosta: on suotavaa, että sukukansapäivä on Suomessa koko kansan iloinen, mutta arvokas juhla, kuten Leijonien kultajuhlat vuonna 1995 tai suomen itsenäisyyspäivän vietto takavuosina.
Juhlan rinnalle tarvitaan myös arkea. Karjalasta on viimein saatava virallinen kotoperäinen vähemmistökieli ja Yleisradion karjalakielinen uutiskatsaus pitää muuttaa ensin päivittäiseksi uutislähetykseksi, sitten uutistoimitukseksi. Eräs suurimmista vähemmistöistämme eli suomenvirolaiset ansaitsevat myös alueuutiset televisioon eri maakuntien rinnalle. Viihdeohjelmia Yle tarjoaa turhan paljon ja niiden tilalle voisi kernaasti nostaa asiaohjelmia Virosta, kuten dokumenttiohjelmia, tiedettä ja taidetta. Unkarin hallinto ja politiikka ansaitsevat arvosteluna, mutta mediankin on syytä muistaa, että suomalaisten ja unkarilaisten kielelliset ja kulttuurilliset yhteydet eivät ole pyyhkäistävissä pois.
Vaatimuksia virkamiesten kielitaidosta voitaisiin monipuolistaa ja eri saamelaiskielten käyttöä peruskouluissa ja lukioissa laajentaa niin, että saamelaiskielten äidinkielen ylioppilaskoe vastaisi suomen tai ruotsin äidinkielen koetta. Myös viro ja unkari on syytä ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksissa kirjoitettavien vieraiden kielten joukkoon. Niiden opiskelemiseen lukiossa voitaisiin kannustaa luomalla peruskouluun uusi oppiaine kokonaisviikkotunteja lisäämättä. Oppiaine rakennettaisiin tiettyjä historian, käsityön liikunnan, kotitalouden uskonnon, maantiedon, musiikin ja äidinkielen oppitunteja yhdistellen. Tämä suomalais-ugrilaisuutta käsitelevä oppiaine olisi siis osin samankaltainen oppiaine kuin kansalaistaito, jota opetettiin noin tunti viikossa kouluissamme vuoteen 2000 asti. Päin lähdes jokainen peruskoulun käynyt suomalainen osaisi tervehtiä, esitellä itsensä ja kiittää joko viroksi tai unkariksi sekä yhdellä suomalais-ugrilaisella vähemmistökielellä.
Ihannemaailmassa Suomeen paluumuuttaneille perustettaisiin suuhanke Inkerin suomalaismurteiden elvyttämiseksi. Suomella olisi myös oma kotouttamis- ja apurahajärjestelmä Venäjältä paenneiden ja sen hallintoa ja sotaa vastustavien suomalais-ugrilaisten opiskelijoiden, kirjailijoiden, tutkijoiden, taiteilijoiden, toimittajien ja yhteiskunnallisten vaikuttajien tukemiseksi.
Esimerkkejä voisi keksiä yhden lehden verran, mutta niiden taustalla on yksi pohjimmainen kysymys, joka ansaitsee tulla kiinteästi nostetuksi esimerkiksi talous-, ympäristö- ja luontoarvojen rinnalle: mitä kulloinenkin poliittinen ja yhteiskunnallinen päätös tarkoittaa ennen kaikkea sukukansojemme mutta myös oman suomalais-ugrilaisen identiteettimme kannalta?
Aleksi Palokangas Puheenjohtaja – Chairman, Sukukansojen ystävät ry
Translation: Nate Kilponen-Fix, Member — Sukukansojen Ystävät ry & Finlandia Foundation Young Leaders Board
Photo credit: Jussi K Niemelä
Photo credit: Aleksi J. B. Palokangas
Photo credit: Aleksi J. B. Palokangas